Liturgia on jokaisen kirkollisen taiteen muodon mittapuu, ei rajoitus vaan kutsu. Liturginen liike Saksassa, Art Sacré -liike Ranskassa ja Vatikaanin II kirkolliskokous uudistivat kirkkotaidetta.
Liturginen liike 1900-luvun alussa etsi varhaiskristillisyydestä uskonnon harjoittamisen vakavuutta. Liturgisella kurinalaisuudella ja osallisuudella haluttiin päästä eroon kirkkotilojen makeasta kitschistä. Marienthalin yhteisöstä kasvoi vuodesta 1926 ekspressionistisen kirkkotaiteen arvostettu keskus, missä työskentelivät mm. Thorn Prikker, Heinrich Dieckmann ja Anton Wendling.
Ateliers d’Art Sacré (1919-1947) oli pariisilainen taiteilijaryhmä. He pyrkivät tuottamaan kirkolle uskonnollista taidetta, joka on sekä modernia että suurelle yleisölle helposti lähestyttävää. Ryhmä ylläpiti koulua ja taidetyöpajoja. Koulu synnytti kristillisten taiteilijoiden ja käsityöläisten yhteisöjä, jotka työskentelevät keskiaikaisen kollektiivin tapaan. Art Sacré tavoitteli herkkyyttä, ilmeikkyyttä ja eheää tunnelmaa. Naisopiskelijoiden määrä oli merkittävä.
Maurice Denis koulutti freskomaalareita ja etsi kauneutta, jota piti jumaluuden ominaisuutena. George Desvallières toteutti Douaumontin sotilashautausmaan muistokappelin lasimaalaukset, Marguerite Huré lasimaalaukset modernistiseen Pyhän Josefin kirkkoon Le Havressa. Sodan vaurioiden restaurointi ja uusi arkkitehtuuri tarvitsivat ikkunoihin lasimaalauksia, ateljeiden freskoilla ei ollut enää kysyntää. Art Sacré ei onnistunut liittämään modernia pyhään taiteeseen. Koulu lopetti.
Vatikaanin II kirkolliskokous (1962-1965) toteutti liturgian yleisen uudistuksen. Liturgiassa Jumala puhuu kansalleen, Kristus julistaa evankeliumia. Kansa vastaa lauluin ja rukouksin. Uudistetun liturgian tuli ilmaista ylevää yksinkertaisuutta: oltava lyhyydessään selvää, uskoville ymmärrettävää, keskittyä olennaiseen. Saarna julistakoon Jumalan ihmeellisiä tekoja ja Kristuksen salaisuutta.
Kirkkotaiteessa ihmiskäden töin kuvataan jumalallista kauneutta. Kirkko ei pidä mitään tyyliä erityisesti omanaan, vaan sallii kunkin ajan tyylin käytön. Oman aikamme taiteelle annetaan tilaa. Tavoitteena on enemmän ylevä kauneus kuin pelkkä loisto, lähde: Sacrosanctum Concilium.
Johannesbundin luostarin kappelin lasitus Leutesdorfissa valmistui 1965-1966. Lasitus oli ensimmäinen kaikki seinäpinnat täyttävä ei-esittävä vapaamuotoinen värimaailma ja vapaan lasikuvan voittokulun alku.
Heidelbergin 1400-luvulla rakennetussa yliopiston Pyhän Hengen kirkossa sijaitsi Bibliotheca Palatina, saksalaisen renessassin tärkein kirjasto, kunnes se 1622 vietiin sotasaaliina Vatikaaniin. Kirkon ikkunoiden lasitus päätettiin uusia 1981. Johannes Schreiter esitti kirkkoon 22 lasimaalauksen sarjaa, alttarille 12 kuvaa kirkosta: luominen, Toora, profetia, vuorisaarna, isä meidän, ekumenia, diakonia, noitaroviot, reformaatio, valistus ja kirkkosalin puolelle 10 kuvaa tieteestä. Filosofia- ja kirjallisuusikkunaan oli koottu kirjallisuuden, filosofian ja teologian keskeiset teokset; musiikkia kuvaa atonaalisuus, 12 säveljärjestelmä, John Cage; tietokonetta mikropiiri, reikäkortti ja viivakoodi; mediaa televisio ja lotto; fysiikkaa Einsteinin suhteellisuusteoria E=mc2; taloutta pörssikurssit; kemiaan liittyy DDT; biologiaan DNA ja RNA; lääketieteeseen penisilliinin kaava ja EKG-käyrät kohdussa olevan lapsen ensimmäisistä sydämenlyönneistä hiipuvaan vanhuuteen.
Kaikki ikkunat olivat kirjallisia, provosoivia, hätkähdyttäviä rinnastuksia. Kuinka niissä toteutui liturgia? Herättääkö omantunnon Luoja vai luotu? Yliopisto piti lasimaalauksia tieteen vastaisina, pörssikursseja ja lapsen sydänääniä goottilaisen kirkon ikkunoissa mauttomina. Vain fysiikkaikkuna toteutettiin.
Karl-Martin Hartmann toteutti 2000-2015 Kalkarin Pyhän Nikolain kirkkoon 22 lasimaalauksen sarjan. Mikrobiologina Hartmann yhdisti teoksissa biologian, ydinvoiman ja astrofysiikan tieteelliset löydöt, näytti luonnon taideteoksena. Luomistyön kuvaus sai päivityksensä, modernismi liturgiansa.
Kirkkojen jäsenmäärä ja käyttö vähenee, muuttoliike tuo mukaan omia perinteitä. Pariisin lähellä roomalaiskatolinen Cathédrale Notre-Dame de Créteil (2015) on jumalanpalveluksen, näyttelytilojen ja veistospuiston kokonaisuus ja luotu kaikkien uskonsuuntien edustajille. Berliinin Petriplatzilla on rakenteilla ”House of One” juutalaisten, muslimien ja kristittyjen yhteinen rukoushuone. Nähtäväksi jää millaista taidetta uusi yhteisöllisyys tuo tullessaan.
Veijo Muroke
lasitaiteilija ja arkkitehti
artikkeli Lasimaalaus ja liturgia 23.3.2025
Ars Magna 2025