Lasimaalaus tuo yhä helposti mieleen keskiaikaisen goottilaisen kirkon korkeine ikkunoineen, joissa on värikkäät esittävät lasimaalaukset. Taidelasi tuo ensiksi mieleen kauniin lasiesineen tai lasiveistoksen. Mutta mitä ”arkkitehtoninen taidelasi” tuo mieleen muuta kuin suoran käännöksen englannista ”Architectural Art Glass”.
Kuvataiteen modernismi tarjosi vahvoja virikkeitä soveltavan lasitaiteen uudistumiselle viime vuosisadan alkupuolella ja jo ennen sitä. Sattumaako vai ei, mutta Angelo Orsoni perusti vieläkin toimivan lasimosaiikkitehtaan Venetsiaan 1888 pointillismin parhaina päivinä. Art Nouveaun yksi tunnetuimpia edustajia Tiffany Glass Company aloitti New Yorkissa 1885 ja tiffanytekniikalla valmistetaan yhä sisustuksia ja lasiesineitä, jotka ovat ehkä vähän romanttisia mutta yhtä kaikki suosittuja ja arvostettuja.
Ekspressionistinen ilmaisu ja neoplastisismi uudistivat lasimaalauksen kuvakieltä. Bauhausissa tutkittiin 1920-30-luvuilla lasimateriaalia, lasitekniikkaa, väriteorioita (Josef Albers, Johannes Itten) ja lasitaiteen soveltumista osaksi modernia arkkitehtuuria. Liioittelematta voidaan sanoa, että Bauhausissa tehty pioneerityö sekularisoi lasitaiteen ja avasi lasin tarjoamat monet mahdollisuudet nykyaikaiselle rakentamiselle.
Sotaa seurannut jälleenrakennus, pitkään jatkunut taloudellinen vaurastuminen ja rakentamisen määrällinen kasvu loivat edellytykset lasin yleistymiselle rakennusmateriaalina ja lasiteknologian valtavalle kehittymiselle vuosisadan loppupuolella. Lasia opittiin käyttämään rakentamisessa mitä moninaisimmissa yhteyksissä palo-ovista ja lämmöneristeistä avaruus- ja aurinkoteknologian sovelluksiin ja itsepeseytyviin ikkunalaseihin. Samalla kun lasitekninen osaaminen yleistyi, taiteelliset ilmaisukeinot lisääntyivät, lasin muokkaamiseen tarvittavat välineet kehittyivät ja lasin muotoilu tuli yhä useammalle mahdolliseksi. Sadassa vuodessa lasista on tullut antava osapuoli kuva- ja veistotaiteelle.
Lasimaalauksia on käytetty pisimpään kirkoissa keskittynyttä intensiivistä sisätilaa luomassa. Pyhän tuntua ja henkiseen keskittymistä on tavoiteltu häivyttämällä ikkunoista avautuvat arkipäivän näkymät ja vastaanottamalla luonnonvalo puhtaan esteettisessä hengessä. Keskiaikaisessa katedraalissa jo ikkunan alareunan korottaminen 2-3 metriin häivytti kirkkoa ympäröivän matalan asutuksen näkyvistä. Ennen keinovalaistusta ikkunat olivat niitä harvoja paikkoja kirkoissa, missä esittävä taideteos on selvimmin näkynyt hukkumatta hämärään ja tätä mahdollisuutta käytettiin hyväksi kertovia kuvaraamattuja ikkunoihin sommiteltaessa. Valistuksen aikana kuvat alettiin maalata seinille ja kattoon ja ikkunat jätettiin kirkkaiksi, jotta kirkkoon saatiin valoa; virsikirjasta piti nähdä veisata. Harvaan asutussa Suomessa kirkot on ollut mahdollista sijoittaa hautausmaan tai puiston keskelle, jolloin ikkunoista on näkynyt vai luontoa.
Modernin arkkitehtuurin tapa sijoittaa alttari umpinaiselle itäseinälle, jolle lankeaa seinää myötäilevä sivu- tai ylävalo katveeseen jäävistä ikkunoista, juontuu tästä samasta pyhän tunnun tavoittelusta. Mutta ikkunaton kirkko voi tuntua ahdistavalta ja luonnonvaloton tila keinotekoiselta. Toinen Otaniemen kappelista hyvin tunnettu modernistien tapa on rakentaa alttarin takainen seinä kokonaan lasista avautumaan suoraan luontoon, jolloin suomalainen maisema toimii alttaritauluna. — Entäpä jos koko seinä on lasia maahan saakka ja kirkko on kadun kulmassa pienellä tontilla jalkakäytävät kiinni ulkoseinissä. Ohikulkijan on helppo tarkastella kirkkaasti valaistua kirkkotilaa kuin näyteikkunasta. Seurakuntalainen joutuu messun aikana seuraamaan ohi vyöryvää liikennettä, autojen pysäköintiä metrin parin päähän seinästä, liikennevalojen vaihtumista ja ihmisten asioimista kauppaliikkeissä. Lamellikaihtimet tekisivät kirkkosalista virastomaisen, tekstiiliverhoja ikkunoissa ei voida käyttää, koska niiden pinta-ala on helposti niin suuri, että se vaikuttaa häiritsevästi akustiikkaan. Lasitaide voi silloin tulla avuksi; häivyttää suoran näkymän kadulle tai kadulta sisälle, säilyttää elävän luonnonvalon ja akustiikan, tuoda intensiivistä väriä ja symboliikkaa interiööriin ja jäsentää sisätilaa hierarkisesti kuten Heilig-Kreuz-Kirche Stuttgartissa (Bernhard Huber) osoittaa. Lasitaide tarjoaa monia käyttökelpoisia ratkaisuja tehokkaan ja tiiviin rakentamisen luomiin sisustusongelmiin.
Lasitaide osataan liittää nykyään jo yhä useampiin rakennustyyppeihin. Ravintoloissa lasitaide on vahvasti mukana luomassa sisustustyyliä, sairaaloissa ja vanhainkodeissa häivyttämässä laitosmaisuutta ja piristämässä ympäristöä, julkisiin rakennuksiin lasitaide tuo arvokkuutta, kirjastoihin henkevyyttä ja pankeille se antaa varakkaan, luotettavan leiman. Uimahalleihin lasitaide tuo väriä ja tarvittaessa myös näkösuojaa, särmejä, joiden läpi tilat ovat kuitenkin valvottavissa. Lasi on toinen kiitollinen materiaali, jota voidaan käyttää uimahallien kosteissa olosuhteissa paljon keraamisen kaakelin ohella.
Arkkitehtoninen taidelasi suurten tavaratalojen julkisivuissa ja valokatoissa vaikuttaa virkistävästi kaupunkirakennustaiteeseen yksilöimällä kohteensa, joka muuten kantaisi samoja värejä, logoja ja mainostekstejä kuin kaikki muutkin kauppakeskukset. Rautatieasemien ja lentoterminaalien odotushalleihin sijoitetaan nykyään suurkokoisia arkkitehtonisia taidelasiteoksia, jotka tarjoavat mielenkiintoista katseltavaa lähtöä odottaville matkustajille. Suuret ja näyttävän näköiset työt myös kokoavat tiloja ja näkymiä, antavat kiintopisteitä ja auttavat suunnistamaan muuten sokkeloisissa odotushalleissa.
Taidelasi on perinteisesti sijoitettu ikkunaan, jossa sen värit elävät luonnonvalon ja liikkeen mukaan. Lasimaalauksen sijoittamista ikkunatonta seinää vasten voidaan pitää virheenä. Umpiseinä on hyvä lasimosaiikin paikka. Taidelasiteoksen valaiseminen onkin yksi huolellisimmin harkittava tehtävä teoksen taiteellisen ja rakenteellisen suunnittelun ohella. Näyttävimpiä uusia arkkitehtonisen taidelasin käyttökohteita ovatkin valokatot ja suuret kupolit, jotka valaistuna säteilevät väriä öiseen kaupunkiin tai valaisevat tilan pehmeästi ja luovat ainutkertaista interiööriä samalla kun alakattoina kätkevät taakseen nykyaikaisen talotekniikan ja automaation moninaiset vempeleet (Narcissus Quagliata Wind, Fire and Light Kaohsiungin rautatieaseman kupoli, halkaisija 30 m, Taiwan).
Arkkitehtonista taidelasia voivat olla myös pienet sisustuksen yksityiskohdat: valaisimet, ovilasit, särmit, vitriinit, väli- ja valoseinät. Sopivasti valaistu lasiseinä toimii valoverhon tapaan. Yksi pienimmistä mutta kokoajan kasvavista taidelasin käyttökohteista on keraamisia laattoja korvaavat uniikit lasilaatat, boordit ja mosaiikit, joihin sisältyy aina jossain määrin käsityötä. CAD-pohjainen tarkka sisustussuunnittelu tukee mosaiikkien ja boordien yksilöllistä suunnittelua ja valmistusta. Arkkitehtonisen taidelasin toteutus osataan jo hoitaa muotoilija-tuottajan toimesta lasin valmistuspaikasta riippumatta.
Lyijykiskoin koottujen lasimaalausten rinnalle on noussut useita valmistustekniikoita, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa osana modernia rakentamista. Kirkkaita laseja voidaan maalata mitä moninaisimmin värein. Etsaamalla, syövyttämällä pois pintavärjättyjen kerroslasien värikerroksia saadaan aikaan herkkiä häivytyksiä, perspektiivisiä vaikutelmia ja valoefektejä. Hiekkapuhaltamalla opaalia verholasia väripinta voidaan kokonaan poistaa ja paljastaa sen alla oleva runkolasin väri. Kirkkaaseen lasiin syntyy hiekkapuhaltamalla himmennyksiä, joiden peittävyys ja sävy vaihtelee käytetyn raekoon ja puhalluksen syvyyden mukaan. Silkkipainon avulla lasille voidaan siirtää kuvia ja tekstiä valokuvan tarkkuudella. Hiomalla, kaivertamalla ja kiillottamalla voidaan korostaa yksityiskohtia ja ohjata valon liikkumista lasissa. Sulattamalla voidaan yhdistää eri värisiä laseja ja muotoilla lasia plastisesti, valamalla valmistaa esivalmistettuja osia. Liimaamalla värillistä lasia kirkkaan lasin päälle voidaan yhdistellä sellaisiakin lasilaatuja, jotka eivät sovellu sulatettaviksi tai liittää teokseen puhallettuja kolmiulotteisia osia. Liimausta käytetään myös tasolasista valmistettujen kolmiulotteisten veistosten kokoamiseen.
Yhdistämällä perinteisiä ja uusia tekniikoita on saavutettu hämmästyttävän laaja ilmaisukeinojen kirjo. Nykyaikaisen rakentamisen vaatimukset: työn laajuus, toteutuksen nopeus, teoksen kestävyys ja edullisuus ovat löytäneet toimivia vastauksia. Käsityövaltaisinta ja aikaa vievintä on alkuperäisiä työmenetelmiä kunnioittava vanhan lasitaiteen konservointi.
Arkkitehtonisen taidelasin esittely ja tallentaminen on vaikeaa. Esineiden ja lasiteknologian kehitystä voi kartoittaa lasitehtaiden tuotantoa seuraamalla, mutta rakennuksiin liittyvät lasitaideteokset ovat ainutkertaisia osia rakennuksen sisustusta tai julkisivua. Ne säilyvät ja tuhoutuvat yleensä rakennusten mukana. Vain harvoin arkkitehtoninen taidelasi päätyy museoon ja harvoin sitä esitellään näyttelyissä. Suomen lasimuseon syksyllä 2006 yhdessä Suomen lasitaiteilijoiden kanssa järjestämä Suomalaisia lasimaalauksia esitellyt ensimmäinen valtakunnallinen jurytetty näyttely oli merkittävä avaus, jonka soisi saavan jatkoa. Suomen lasimuseon ystävien tuella näyttelystä julkaistu kirja esittelee Suomen lasimaalauksen historiaa ja toimijoita kymmenessä artikkelissa ja 26 ammattimaisesti ja aktiivisti toimivaa suomalaista lasitaiteilijaa. Näyttelyluettelo toimii monipuolisena alan hakuteoksena.
Keski-Euroopassa keräilijä- tai taiteilijakohtaisten julkisten kokoelmien ohella on myös arkkitehtoniseen taidelasiin keskittyneitä museoita, jotka keräävät, säilyttävät, tutkivat ja esittelevät lasimaalauksia ja veistoksia sekä dokumentoivat merkittäviä kilpailuja, joiden tuloksena hankitaan tai uusitaan kokonaisia sisustuksia. Deutsches Glasmalerei-Museumissa Linnichissä on parhaillaan esillä Bambergin tuomiokirkon ikkunoiden uudelleen lasituksen 1. palkinnon voittanut Bernhard Huberin ehdotus. Meillä arkkitehtonisen taidelasin soisi edelleen rikastuttavan Suomen Lasimuseon kokoelmia ja toimintaa ja löytävän tiensä osaksi lasialan aktiviteettia.
Veijo Muroke
lasitaiteilija ja arkkitehti
artikkeli teoksessa Suomen Lasimuseon ystävät. Vuosikertomus 2006.
Riihimäki: Suomen lasimuseon ystävät ry. 2007.