Olen kiinnostunut luterilaisesta lasimaalauksesta – mitä se voisi olla.
Perinteinen keskiaikainen lasimaalaus on katolista, kuvat ovat havainnollisen kertovia ja tapahtumat etenevät kohtaus kohtaukselta, sommittelu on hierarkista. Symbolit ja attribuutit kanonisoituivat pyhimysten ja personifioitujen käsitteiden tuntomerkkeinä keskiajan lopulla. Lasimaalaus läheni esitystavaltaan hyvää öljymaalausta – mutta miksi maalata lasille kun kankaalle tai seinäpinnalle sai syntymään helpommin vielä ilmaisuvoimaisemman kuvan.
Uskonpuhdistuksen jälkeen lasimaalauksen harrastus taantuu. Lasimaalauksia poistetaan kirkoista, ne rikotaan tai myydään Englantiin. Lasimaalauksia vastustettiin kuva-aiheiden katolisuuden vuoksi. Lukutaidon levitessä yksityiskohtaisen kuvakerronnan merkitys väheni.
Arts and Crafts liike elvytti 1800-luvun lopulla lasimaalauksen symbolismin hengessä. Bauhaus uudisti 1920-luvulla lasimaalauksen tekniikkaa ja vapautti kuvan sisällön perinteisistä muodoista. Syntyi moderni ”vapaa lasikuva”, jossa korostuu lasimateriaalin omat ominaisuudet, valo ja väri, vapaa lyijytys, abstrakti muoto. 1997 perustetun Deutsches Glasmalerei Museumin kokoelmat ja näyttelyt Linnichissä tekevät ansiokkaasti modernia lasimaalausta tunnetuksi.
Saksassa syntyi sodan jälkeen suuri lasimaalausten rakennustarve ja siellä kehitettiin paljon uutta kuvakieltä nimenomaan Saksan pohjoisosan evankelisella alueella. Minua kiinnostavat erityisesti 1950-60 -luvun mestarit; Anton Wendling, Georg Meistermann, Hans G. von Stockhausen, Wilhelm Buschulte, Johannes Schreiter ja uudemmista Peter Valentin Feuerstein. Heidän töistään nousee uusi ”teologisesti kertova lasimaalaus”.
Lasimaalausten toteutukseen sovelletaan nyt modernia tekniikkaa, vanhaa ikonografiaa käytetään vapautuneesti. Kuva rakennetaan tietyn teeman tai aiheen ympärille, joka ei ole yksi raamatun kertomus tai kohtaus vaan osa monista. Parhaimmillaan samassa kuvassa on yhtaikaa läsnä vanhan testamentin ennustus, evankeliumin sanoma ja nykypäivän todellisuus ei erillisinä kuvina vaan päällekäisinä ajatuksina.
Kuvissa esitetään ensi näkemältä ristiriitainen asetelma, jossa erilaiset näkökulmat keskustelevat keskenään. Kuva kerrostuu ja alkaa toimia mietiskelyn välineenä, se on saarna tai oivalluksen lähde, se nostaa muiston tai aavistuksen – puhelee ja puhuttelee. Lasimaalausten aiheita ovat nyt ”Seitsemän kuvaa kirkosta uudessa testamentissa”, ”Kuusi laupeuden tekoa”, ”Vapaus”, ”Kotiinpaluu”, ”Sovinto ja yhteys”, ”Lupaus”. Abstrakti siirtyy muodosta sisällön ja koko ilmaisun perusteeksi, kuva voi hyvin olla esittävä. Pyhä kohdataan esteettisessä oivalluksessa.
Tiedon ja uskon teema tulee lasimaalauksissa esiin monin muunnelmin. Katsellessani koen, että tiedämme sen mihin uskomme. Sitä, mitä emme usko, emme kutsu tiedoksi. Uskomme enemmän kuin tiedämme, usko on tietoa laajempi. Se, mistä kaikessa on kyse, on meiltä salattu. Kaikki tietomme lepää luottamuksen varassa.
Olen toteuttanut kaksi melko suurta teologista lasimaalausta toisen Yli-lin kirkkoon (lasimaalaukset ”Lupaus” ja ”Kaipaus” 1995), toisen Jäälin seurakuntakotiin Kiiminkiin (”Jaakobin uni” 1999), kuvat ohessa. Yli-lin kirkossa lasimaalaukset kuvaavat dialogia; ”Lupauksessa” seurataan Jumalan Abrahamille antaman lupauksen ja siihen liittyvän siunauksen heijastumista nykypäivään, ”Kaipauksessa” ihmisen ahdistusta ja ikävöintiä Jumalan yhteyteen tuttujen virsitekstien kuvin.
Jäälin seurakuntakodissa ”Jaakobin uni” on kolmen nimeltä tunnetun enkelin sommitelma, jossa päällekäistyvät vanhan testamentin ennustukset ja uuden testamentin evankeliumi; ne keskeiset kohdat, joissa enkeleillä on erityisen tärkeä osuus. Näiden näkymättömän näkyviä portaita kulkevien enkeleiden kanssa voimme iloita lapsen syntymästä, osoittaa kunnioitusta lapsen uskoa kohtaan, lohduttaa kuoleman kohdatessa, rohkaista kilvoituksissa ja ylistää Jumalaa elämän lahjasta. Teemallisen kuvan rakentamisessa on aina ilmeiset vaaransa, mutta uskon sen olevan mahdollista pitäytymällä mahdollisimman tarkasti alkutekstiin.
Tällä hetkellä minua kiehtoo Joonan tarina. Mielenkiintoista Joonassa on jatkuva pakenemisen, uppoamisen ja heitettynä olemisen ja toisaalta uudistumisen ja nostetuksi tulemisen samanaikainen kuva.
Veijo Muroke
Lasitaiteilija ja arkkitehti
esitelmä Tieteen ja Taiteen Kristillisen Tukisäätiön
apurahojen jakotilaisuudessa 7.12.2000
Ars Magna 2001