Nykytaidetta lasista oratorioon
”Maailman kaunein”. Siitä kaikki alkoi. Kirja kertoo suomalaisen lasin kultakaudesta 1946–1965. Artikkelit esittelevät suomalaisen lasin muotoilukilpailuja. 1930-luvulla tavoitteena oli kehittää eri lasitehtaille omia mallistoja sekä osallistua kansainvälisiin näyttelyihin Barcelonassa 1929, Pariisissa 1937, New Yorkissa 1939. Sodan jälkeen nousi keskiöön suomalainen moderni muotoilu Milanon triennaaleista 1951 ja 1954 eteenpäin (Koivisto & Laurén 2011).
Monivuotinen työskentelyni lasitaiteen parissa antoi rohkeutta kysyä Pertti Simolalta, mitä mieltä hän olisi kastemaljan muotoilukilpailusta tässä ja nyt. Malmin kirkkoherra kuunteli, kannusti ja ohjasi eteenpäin. Pentti Miettinen Helsingin seurakuntayhtymästä ja Pekka Huokuna kirkkohallituksesta syttyivät hankkeelle samoin Suomen Lasimuseon intendentti Kaisa Koivisto, toinen Maailman kaunein -kirjan kirjoittajista. Kukaan ei silloin tiennyt, mitä siitä tulisi.
Kristillisessä Taideseurassa kehitelty Kristillinen taidesäätiö oli vasta saatu rekisteröityä, kun ensimmäinen kastemaljan muotoilukilpailun suunnittelukokous jo pidettiin toukokuussa 2012.
Kastemalja on ainutlaatuinen taide- ja käyttöesine. Kasteessa lapsi liittyy yhteiseen uskoon ja seurakuntaan, tulee suvun jäseneksi, saa oman nimen ja kummit. Kaste on uskon lähde. Usko ei ole ihmisen oma teko vaan lahja, jonka Pyhä Henki kasteessa lahjoittaa. Kaste muistuttaa meitä toivosta ja Jumalan rakkaudesta. Kastemaljaan heijastuvat kaikki nämä ulottuvuudet.
Kastekäytännöt ovat Suomessa monipuolisia. Kirkkokasteen ohella kotikaste on suomalainen käytäntö, jota ei juurikaan tunneta muissa maissa. Kastemaljan muotoilukilpailun kohteena oli ensi sijassa kotien kastemalja. Kastemaljan tuli soveltua myös seurakuntakodeille, joista sitä voitaisiin lainata perheille kastetilaisuuteen kastemekon tapaan tai käyttää seurakuntakodeissa järjestettävissä kastetilaisuuksissa.
Kotikaste teki muotoilukilpailusta ainutlaatuisen. Harkiten muotoiltu ja ajateltu, kummien kastehetkellä kantama kastemalja on viesti ja lapselle henkilökohtainen muisto- ja käyttöesine, joka seuraisi häntä elämän matkalla ja muistuttaisi kasteessa saaduista Jumalan lahjoista.
Suomalainen kastemalja, pieni pala pyhyyttä arjen huoneissa
Kastemaljan muotoilukilpailu syntyi Kristillisen taidesäätiön aloitteesta. Säätiö on pieni ja sen mahdollisuudet jakaa apurahoja ovat rajalliset. Mittavammat hankkeet edellyttävät aina yhteistyötä toisten toimijoiden kanssa hankkeen kokoamisessa, ohjaamisessa ja rahoittamisessa.
Kirkkohallituksessa kirjoitettiin kilpailuohjelmaan kasteen teologia, kastekäytännöt ja kastemaljan historia. Suomen Lasimuseo hoiti muotoilukilpailun järjestelyt: tiedotuksen, töiden vastaanoton, säilytyksen, palkintolautakunnan valinnan sekä ensimmäisen kastemaljanäyttelyn lasimuseossa. Suomen Lasimuseon ystävät asettivat kilpailunsihteerin ja kustansivat näyttelyn avajaiset. Kristillinen taidesäätiö hoiti palkintojen maksamisen Kirkkohallituksen ja Helsingin seurakuntayhtymän tuntuvalla tuella.
Kastemaljan muotoilukilpailusta tuli Kristillisen taidesäätiön ensimmäinen yhteistyöhanke ja varteenotettava toimintamalli. Kristillinen taidesäätiö voi toimia aloitteentekijänä, yhteyksien luojana ja hallinnoida hankkeita. Kilpailuohjelma valmistui syksyllä ja muotoilukilpailu järjestettiin 1.2.–31.5.2013. Aluksi näytti siltä, että kilpailun osanotto jäisi vähäiseksi. Ehdotuksia oli vasta 21 ja kilpailuaikaa jäljellä vain muutama päivä. Kaikkia jännitti, kuinka tässä oikein käy. Kahtena viimeisenä päivä ehdotuksia tuli sitäkin runsaammin, yhteensä 74, useimmat nuorilta muotoilijoilta.
Tehtävä oli annettu, lasitaiteilijat ja -muotoilijat olivat kiitettävästi ottaneet haasteen vastaan. Vanhoja nimekkäitä suunnittelijoita ei ollut mukana, mutta aktiivista luomisvaihetta eläviä nuoria ja keskipolven muotoilijoita sitäkin enemmän.
Muotoilukilpailun palkintolautakunnan puheenjohtajana toimi muotoilun professori Heikki Orvola ja lasitekniikan asiantuntijana Timo Välimaa, muina jäseninä kilpailun järjestäjät Pentti Miettinen Helsingin seurakuntayhtymästä, Kai Vahtola Kirkkohallituksesta, Veijo Muroke Kristillisestä taidesäätiöstä ja Kaisa Koivisto Suomen Lasimuseosta. Palkintolautakunnan sihteerinä ja kilpailusihteerinä toimi Sirkka-Liisa Löflund Suomen Lasimuseon ystävistä.
Kilpailuohjelmassa mainitut arvostelun painopisteet: kastemaljan taiteellinen taso, käytettävyys ja valmistettavuus, viittasivat modernismin muotoiluperiaatteisiin. Kotien kastemaljan enimmäishinta sai olla vain 100 ja seurakuntien maljan hinta 400 euroa. Tarkoitus oli, että lapsen vanhemmat tai kummit yhdessä pystyisivät kohtuudella kastemaljan hankkimaan. Edullinen hinta viittasi myös siihen, että kastemaljan tuli olla myös käyttöesine, jonka paikka oli arjessa kasteen lahjan tavoin.
Kilpailuehdotuksista näki, että kastemaljan muotoilukilpailu oli saanut taiteilijat miettimään sakramentin pyhyyttä, kastekäytäntöjä, kasteen voimaa, sen salaisuutta. Useimmat muotoilijat tulkitsivat kilpailuohjelman käytännölliset tavoitteet välttämättömiksi vähimmäisvaatimuksiksi – mitä ne olivatkin – ja pyrkivät ylittämään ne jollain henkisellä ulottuvuudella tai vertauskuvalla, jonka liittivät ehdotukseensa eri tavoin. Vertauskuvallisuus vaihteli esittävistä figuureista tuttuihin kristillisiin symboleihin tai se saattoi ilmetä muotoina ja yllättävinä materiaalivalintoina.
Suomalainen lasimuotoilu kukoistaa lahjakkaiden taiteilijoiden, taitavien tekijöiden ja pienten lasiverstaiden varassa. Kastemaljalle lähes uniikkina esineenä sopi pienimuotoinen tuotanto erinomaisesti. Uskottiin, että tehtävä kiinnostaisi monia lasin tekijöitä ja näin oli.
Useimmat kastemaljojen muotoilijat edustivat studiolasiliikettä, jolle on ominaista, että taiteilija/muotoilija valmistaa teoksen itse. Omakohtainen käsityö ja koko valmistusprosessin hallitseminen alusta loppuun opettaa tekijäänsä ja johdattaa hänet yhä uusiin löytöihin ja yksilölliseen ilmaisuun. Jokainen työ on uniikki ja kantaa eteenpäin.
Studiolasi tarjoaa myös kastemaljan ostajalle luontevan mahdollisuuden vaikuttaa maljan olemukseen ja ilmeeseen. Maljan koko, väri, kuviot ja kaiverrukset voivat olla yksilöllisiä ja ostajien toiveista tulee haaste tekijöille, vuorovaikutteinen prosessi.
Viime vuosikymmenellä meillä on syntynyt useita varteenotettavia studiolasin tekijöiden yhteenliittymiä, jotka pystyvät takaamaan esineiden kohtuullisen hinnan ja saatavuuden. Kastemaljan muotoilukilpailussa Nuutajärven Lasikomppanialta oli esillä kaksi työtä, Riihimäen Lasismilta kolme ja Verstakolta neljä työtä.
Siinä missä aiemmin lasitehtaiden omat taiteilijat suunnittelivat teollisuudelle mallistoja, siinä itselliset taiteilijat tänä päivänä luovat uniikit taideteoksensa ja palvelevat lahjoillaan henkilökohtaisesti jokaista teoksensa kokijaa.
Palkintolautakunta jakoi kolme palkintoa ja kolme kunniamainintaa. Kaikki palkitut työt olivat kirkasta lasia. Väri tuli mukaan kahdessa kunniamaininnan saaneessa työssä. Kaikkien näyttelyssä mukana olleiden kastemaljojen kuvat löytyvät Kristillisen taidesäätiön sivuilta https://www.kristillinentaidesaatio.fi/hankkeita/kastemalja/.
Palkintolautakunta ja taiteilijat luonnehtivat palkittuja ja kunniamaininnan saaneita töitä seuraavasti, viimeisenä on kirjoittajan täydentävät kommentit.
- palkinto Tero Välimaa, Kasteenristi. Kastemaljaksi sopiva, esteettisesti kaunis, levollinen, kastemaljan perusmuoto toteutettu uudella tavalla, kuin myös hienostunut risti, joka toteutettu vanhaa koristelutekniikkaa käyttäen kastemaljan pohjaan pienin ilmakuplin. Symboliikka on hyvin toteutettu. Taiteilijan ideana oli saada risti vangituksi lasin sisään ilmakuplin kuin pienin pisaroin: ”Valmiin tuloksen nähtyäni nimi syntyi heti: Kasteenristi, kasteinen risti.” Kaste ja risti aamun, toivon, kasvun ja nuoruuden vertauskuva.
- palkinto Pauli Partanen, Santa Via. ”Pisara” muoto symbolisoi kauniisti kasteen merkittävintä elementtiä vettä, kaunis pelkistetty orgaaninen vapaa muoto. Pisaran kärjessä kaiverrettu pieni risti.
- palkinto Helmi Remes, Rakkaus. Ajaton, uudella tavalla klassinen, esteettisesti kaunis esine. ”Rakkaus on elämää synnyttävä ja kantava voima”, tekijä kuvaa työnsä lähtökohtia. Harvinaisen eheä työ.
Kunniamaininta Johanna Smith, Agape. Esineessä kaunis muoto, lisäilmettä vahvalla sisävärillä sekä sisäpohjassa olevasta kyyhkysestä. Malja on pieni, intiimi, helppo kuljettaa, ulkopinta valkoista opaalia, sisäpinnassa useita värivaihtoehtoja ostajan toivomusten mukaan.
Kunniamaininta Heikki Viinikainen, Ilo. Pelkistetty muot o, väri vaaleansininen. Soveltuu seurakuntakäyttöön. ”Lapsen riemu ja ilo elämään. Muodollaan malja muistuttaa pehmeydestä, raikkaudesta ja alusta – uuden elämän ilosta”, tekijä luonnehtii ratkaisuaan.
Kunniamaininta Kari Alakoski, Yhteys. Massiivinen näyttävä esine, taidokkaasti toteutettu, soveltuu seurakuntakäyttöön. Tekijä avaa työn symboliikkaa: ”Maljan jalkaan tehty spiraali, uskon, toivon, rakkauden yhteys avautuu kastemaljaksi, uudeksi elämäksi.”
Palkittujen töiden lisäksi näyttelyyn otettiin mukaan yhdeksän eri tavoin mielenkiintoista työtä, joihin sisältyi yllättäviä ja koskettavia oivalluksia.
Kimmo Reinikka, Alku. Paksuseinämäinen malja, jonka ulkopintaan on hiottu solukkoa muistuttava kuvio. Valon heijastuminen veden läpi tuo kuvion pöydälle ja veden värähdys herättää solukon eloon. Herkkä symboliikka elämän ja uskon alusta.
Maria Jutila, Juuret. Kaksiosainen työ, lautasella juuret maljassa kasvu, runko ja oksat. Maljan ja lautasen kuviot voi kohdistaa toisiinsa, jolloin syntyy tuulen tuivertavaa puuta muistuttava kuvio. Malja ja lautanen toimivat itsenäisinä. Lautaselle voi asettaa kukkia.
Mika Nieminen, Kolmaari. Maljan jalustassa kolmion muotoinen pinta symboloi pyhää kolminaisuutta.
Hanna Virtomaa, Parven pienin – elämänvirta. Maljassa sininen virta, jossa on 12 kalaa kuin apostolia tai Jaakobin poikaa ja joukossa yksi pieni kirkas tulokas. Yksi hauskimpia töitä ehdotusten joukossa.
Heikki Punkari, Ros calisis: Yleisökilpailun yllättäjä. Jalkaosan ilmakuplarinki symboloi perhettä ja läheisiä, ristit kirkollista kastetta, yläosan muotoilu, tähdet tai kyyhkyt taivasta.
Sari Eskelinen, Sofia: Pisaran muoto symboloi kastetta/vettä. Maljan reunoilla 13 kujaa, joihin kaiverrettu sanat Usko, Toivo, Rakkaus. Kujaan voi pujottaa haluamansa värisen silkkinauhan ja ripustaa lapsen nimellä ja kastepäivällä varustetun lasikorun.
Taru Syrjänen, Varpu: Luontoaiheinen, vapaasti puhallettu lasimalja, jossa hiekkapuhallettu varpuaiheinen kuviointi. Vapaasti kallistettavissa rengasjalustan varassa.
Marja Hepoaho, Viimeinkin yhtä: Kiven, lasin ja kasteen vuoropuhelu. Yllättävä ja oivaltava työ. Tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita.
Näyttelyn avauspuheessaan Oulun piispa Samuel Salmi nosti esiin tämän kastemaljan, jossa kiven ja lasin, näkyvän ja näkymättömän vertauskuvallinen yhteys kasteessa puhuttelee katsojaa.
Kari Alakoski, Virta: Kirkas lasimassa symboloi elämänvirtaa, vettä ja veneen muoto turvaa, pysyvyyttä, uskoa.
Suomen Lasimuseossa järjestettiin näyttelyn yhteydessä äänestys yleisön suosikkimaljasta. Yleisöäänestyksessä annettiin 675 ääntä, mikä oli paljon näin pienessä näyttelyssä. Tero Välimaan muotoilema Kasteenristi voitti yhdellä äänellä myös yleisöäänestyksen, toiselle sijalle nousi Heikki Punkarin Ros calisis ja kolmannelle Kari Alakosken Yhteys.
Näyttelytöissä nousivat esille sekä kristilliseen uskoon ja seurakuntaan liittyvät hienovaraiset tulkinnat, että kotiin, sukuun, omiin juuriin ja perinteisiin liittyvät viitteet. Kaste oli juurtumista ja kasvamista, uskon ja toivon lähde.
Kaste yhdistää
Keväällä 2012 tapasin Seppo Koistisen Kiasman kahvilassa. Puhuttiin niitä näitä. Kerroin vireillä olevasta kastemaljan muotoilukilpailusta ja Seppo kertoi Heikki Sarmannon kanssa ideoidusta Johannes Kastajasta kertovasta oratoriosta. Hankkeet, vaikka olivatkin aivan erilaisia, tuntuivat jotenkin läheisiltä. Kaste yhdisti niitä.
Mitä pidempään puhuttiin, sitä enemmän alkoi tuntua, että niillä voisi olla jotain yhteistä. Ja olihan sitä! Hankkeet tukivat toisiaan sitä tiiviimmin, mitä pidemmälle edettiin.
Kastemaljan muotoilukilpailun tulosten esittelyä ei haluttu jättää Suomen Lasimuseossa 11.9.–3.11.2013 järjestetyn näyttelyn varaan. Edustivathan näyttelyyn otetut työt Suomen lasimuotoilijoiden lahjakkainta nuorta kärkeä ja ansaitsivat laajempaa huomiota. Syntyi ajatus yhdistää Suomalainen kastemalja -näyttelykiertue ja John the Baptist -oratorion konserttikiertue.
Molemmista hankkeista päätettiin tiedottaa yhdessä, kun niitä tarjottaisiin seurakunnille. Kastemaljat olivat olemassa, oratorio vielä säveltämättä. Kastemaljoista laadittiin näyttelyluettelo, joka sisälsi jokaisen maljan kuvan ja lyhyen esittelyn. Oli jotain konkreettista, jota esittää neuvotteluissa. Suomalainen kastemalja -näyttely kiertäisi ensin, oratorio sitten kun se saataisiin valmiiksi.
Kastemaljanäyttelyn avasi Suomen Lasimuseossa Pekka Huokuna kirkkohallituksesta. Avajaisissa esiintyivät Maija Hapuoja, laulu ja Heikki Sarmanto, piano. Musiikkiesitys koostui heidän aiemmasta yhteisestä ohjelmistostaan. Myöhemmin he esittivät kastemaljanäyttelyjen avajaisissa lauluja työn alla olevasta John the Baptist -oratoriosta sitä mukaa kuin lauluja valmistui. Useat oratorioesitysten tilaukset saivat alkunsa Hapuojan ja Sarmannon esitysten innoittamana ja samalla heräsi kiinnostus tulossa olevaa oratoriota kohtaan.
Keväällä 2014 haettiin Wihurin rahastoilta yhteinen apuraha John the Baptist -oratorion säveltämiseen, librettoon ja esittämiseen sekä Suomalainen kastemalja -näyttelykiertueen järjestämiseen. Molemmat hankkeet tukivat toisiaan.
Kastemaljanäyttelyjen tuotolla oli tarkoitus rahoittaa oratoriohanketta. Apurahahakemus hyväksyttiin ja tuki oli merkittävä avaus. On epätodennäköistä, että kumpikaan hanke yksin olisi saanut vastaavaa tukea. Kiertonäyttelyjen valmistelu ja oratorion säveltäminen uskallettiin aloittaa.
Suomalainen kastemalja -näyttely järjestettiin yhdeksän kertaa eri hiippakunnissa puolentoista vuoden aikana 2014–2016. Näyttelyjen rakentamisesta, kuratoinnista ja purkamisesta vastasi Kristillinen taidesäätiö.
Näyttelyä arvostettiin. Neljä kertaa avaajana toimi piispa: Oulussa Samuel Salmi, Seinäjoella Simo Peura, Kuopiossa Jari Jolkkonen ja Lahdessa kenttäpiispa Pekka Särkiö.
Oulun näyttely oli ensimmäinen. Näyttelyn yhteydessä järjestettiin kastetta käsittelevä seminaari. ”Näyttely kokonaisuudessaan oli kuin näkyvä saarna ja todistus kasteen merkityksestä ja vaikutuksesta”, kokosi piispa Samuel Salmi avajaispuheessaan.
Oratorion ensimmäisen näytöksen säveltäminen oli juuri valmistunut. Näyttelyn avajaisissa saatiin kuulla viisi laulua oratoriosta. Tämä vakuutti kuulijat ja oratorion esittäminen Oulussa varmistui. Näyttely kiersi kaikissa Oulun seurakuntayhtymän seitsemässä seurakunnassa kussakin viikon ajan. Haukiputaalla järjestettiin näyttelyn yhteydessä Kauneimmat kastelaulut -tilaisuus.
Turun näyttely järjestettiin Tuomiokirkon Agricola-kappelissa yhdessä kastemekkonäyttelyn kanssa. Näyttelyn saamista Turkuun tuki ansiokkaasti Maarian seurakunnan kirkkoherra Katri Rinne, Kristillisen taidesäätiön varapuheenjohtaja. Avajaiskahveilla syntyi ajatus oratorion esittämisestä Turussa Katedraali soi -tapahtumassa 2017.
Helsingin näyttely järjestettiin Tuomiokirkon kryptassa. Ohjelmassa kuultiin lauluja John the Baptist -oratoriosta. Näyttelystä tehtiin video oratorion esittelyä varten. Video on nähtävissä YouTubessa.
Jyväskylän näyttely järjestettiin Suomen käsityön museossa. Kastemaljojen design sai nyt ansaitsemaansa huomiota paikallisessa mediassa.
Lahden näyttely järjestettiin Ristinkirkossa. Avajaisissa kuultiin lauluja oratoriosta Maija Hapuojan ja Heikki Sarmannon esittäminä. Avajaisten jälkeisillä kahveilla syntyi yllättäen ajatus koko oratorion esittämisestä Ristinkirkossa. Näyttelyn järjestämistä tuki Kristillisen Taideseuran Lahden paikallisyhdistys, Eila Blom-Nieminen ja Kera Group.
Kuopion näyttely järjestettiin Keskusseurakuntatalolla piispantarkastuksen yhteydessä. Yleisöä oli runsaasti. Heikki Sarmanto soitti ja lauloi yksin osia oratoriosta ja sai raikuvat aplodit.
Seinäjoen näyttely järjestettiin Lakeuden ristissä. Seurakunnan lapsityö hyödynsi kastemaljanäyttelyä työssään.
Tampereen näyttely järjestettiin Aleksanterin kirkossa. Oratorion roolijako oli jo tehty. Salomea esittävä Anastasia Trizna lauloi avajaisissa.
Viimeinen näyttely järjestettiin Helsingissä Johanneksenkirkon kryptassa. Sillä pohjustettiin tulevaa John the Baptist -oratorion kantaesitystä. Näyttelyn käsiohjelma oli käännetty ruotsiksi.
Näyttelyjen innostamana Sacrum, kirkollisten tarvikkeiden kauppa otti lopulta myyntiin kuusi eri kastemaljaa.
Yksilöllisesti muotoiltuja maljoja saa tilata suoraan taiteilijoilta, yhteystiedot löytyvät Kristillisen taidesäätiön sivuilta. Muotoilukilpailun tulokset jäivät elämään, kaste pisaroimaan lasissa.
Yksinäisyydestä nousee huutava ääni
John the Baptist on kaksinäytöksinen oratorio solisteille (9), orkesterille (11) ja kuorolle (20), sävellys Heikki Sarmanto, libretto Kim Rich USA. Teoksen kesto on 2,5 tuntia. Oratorion libretto on englanninkielinen. Se noudattaa Raamatun kertomusta Johannes Kastajasta ja tuo esille sen jännitteisyyden; Johanneksen vahvan roolin edelläkävijänä. Johannes Kastajan kertomuksessa on runsaasti yhtymäkohtia omaan aikaamme. Vallankäytön ja valtaapitävien kuvaajana Johannes Kastajan kertomus on vaikuttava.
John the Baptist -oratorio pohjautuu 1500-luvun luterilaisen reformaation jälkeiseen oratoriotraditioon. Oratorio sisältää Heikki Sarmannon sävellyshistorialle tyypillisen maailmanmusiikin aineksen ja angloamerikkalaisia jazz-vivahteita. Oratoriossa on 36 laulua ja eri pituisia resitatiiveja.
Oratorion suunnittelu alkoi keväällä 2013, säveltäminen ja libreton kirjoittaminen käynnistyivät loppuvuodesta Wihurin apurahan turvin. Ensimmäinen näytös valmistui keväällä 2014, toinen loppuvuodesta ja partituurit seuraavana vuonna. Työ eteni rinnan kastemaljanäyttelyjen kanssa.
Solistien koelaulutilaisuus järjestettiin Helsingin Diakonissalaitoksen kirkossa 14.12.2015. Kuoron harjoitukset olivat keväällä 2016, solistien ja orkesterin yhteisharjoitukset syksyllä. Kantaesitys oli 11.11.2016 Johanneksenkirkon 125-vuotisjuhlassa Helsingissä.
John the Baptist -oratorio haki voimavaransa Helsingin ulkopuolelta. Kapellimestariksi valittiin Rauno Tikkanen ja ohjaajaksi Veera Airas, molemmat Kuopiosta. Kuorona toimi Jussi Mattilan johtama Kuopion Nuorisokuoro. Oratorion muodosta poiketen tapahtumat näyteltiin siinä määrin kuin kirkoissa oli mahdollista. Oli sooloja, duettoja, tanssinumeroita ja joukkokohtauksia kuorolaisten voimin. Jokaiseen esitykseen liittyi oma äänentoisto ja valaistus, joka toimi lavastuksena. Roolit puvusti Elli Jalvas Savonia-ammattikorkeakoulusta.
Tiedot solisteista ja orkesterista löytyvät tarkemmin Kristillisen taidesäätiön sivuilta https://www.kristillinentaidesaatio.fi/hankkeita/oratorio/.
Kantaesityksen jälkeen järjestettiin seitsemän konsertin kiertue, joka juhlisti Suomen itsenäisyyden 100. juhlavuotta ja reformaation 500. merkkivuotta 2017 sekä Kristillisen Taideseuran satavuotista taivalta.
Oulun konsertti järjestettiin yhteisvastuukeräykselle, Turun konsertti oli osa Katedraali soi -kirkkomusiikkiviikkoa, Tampereen konsertti järjestettiin Tampereen tuomiokirkon 110-vuotisjuhlassa ja Porin konsertti oli osa SuomiAreenan tarjontaa.
Yleisradio taltioi Lahden konsertin ja se kuultiin radiossa 23.11.2017. Konserttikiertue päättyi Kuopion kahteen konserttiin marraskuussa. Yleisöä konserteissa oli noin 4000, lisäksi radionkuuntelijat.
Suomalainen oratorio oli tullut sadan vuoden ikään. Ensimmäisen suomalaisen oratorion Ikiaartehet kantaesitys oli 1914 Kallion kirkossa säveltäjänä Ilmari Krohn, libretistinä Hilja Haahti, molemmat myöhemmin Kristillisen Taideseuran perustajia. Vaikutteita oli saatu Roomassa armenialaisesta liturgiasta. Heikki Sarmannon John the Baptist -oratorion juuret ovat New Yorkissa ja maailmanmusiikissa.
Heikki Sarmannon mukaan oratorion säveltäminen ja libretto valmistuivat rinnakkain, ja sen huomaa. Oratorion libretto on taitavasti riimittelevää, nokkelaa ja osuvaa, rytmikästä kieltä. Sitä on ollut ilo säveltää, ja sen kuulee. Oratorio pystyy tuoreella ja yllättävällä tavalla yhdistelemään kristillisiä teemoja ja vanhoja tekstejä nykymusiikkiin.
Johanneksen viesti elää
Oratorion aihe nousee Johannes Kastajan elämästä ja ajasta. Kuningas Herodes oli laajentanut Jerusalemin temppelin kaksi kertaa aiempaa suuremmaksi ja rakennustyö oli juuri valmistunut vuonna 26 jaa. Temppelin upeus antoi itsevarmuutta ja ruokki odotuksia juutalaisten itsenäisyydestä. Odotettiin kiihkeästi Messiasta, suurta johtajaa, joka irrottaisi juutalaiset roomalaisten ikeestä. Ilmassa risteili monia ristiriitaisia pyrkimyksiä; juutalaisen korkeimman neuvoston, Herodes Antipaan ja Juudas Iskariotin agendaa.
Jokainen oratorion henkilö etsii omaa oikeaa tietä tinkimättömästi, erehtyy ja voi sortua petokseen. Herodes tasapainoilee kuninkaana, Herodias erotiikan valtiattarena ja Josefus historioitsijana, joka on valmis hyvästä maksusta tekemään kuuluisan kenestä hyvänsä. Salome orjattarineen laulaa nuoren neidon rakkauden ja vapauden kaipuusta ja suostuu tanssiin. Juudas Iskariot etsii väkevää johtajaa, jota seurata.
Johannes Kastaja kieltäytyy tehtävästä. ”Yksinäisyydestä nousee huutava ääni, joka asettuu itsekkyyttä, tekopyhyyttä ja petollisuutta vastaan, puhuu totuuden vallan haltijoille ja näyttää tien parempaan itseemme”, käsikirjoittaja Kim Rich kiteyttää Johannes Kastajan roolin.
Oratorion lopussa kuningas Herodes tiivistää ihmisen osan: ”Mikä petos on? Minua on petetty lukemattomasti ja petetty kaikessa ystävyydessä. Tämä on Lähi-itä. Petos on ilma, jota hengitämme, vettä jota juomme.”
Lopulta juutalaiset ryhtyivät kapinaan, roomalaiset kukistivat kansannousun ja tuhosivat perusteellisesti Jerusalemin temppelin 70 jaa eikä temppeliä sen koommin ole uudelleen rakennettu. Tätä Johannes Kastajan ei tarvinnut nähdä.
Johanneksen viesti elää. Johannes Kastajan kasteeseen Jordan-virrassa palataan oratoriossa yhä uudelleen ja uudelleen puhdistautumisen, anteeksiannon ja uuden alun vertauskuvana. Elämää jatkuu armon varassa. ”Jordan virtaa vaan. Tässä seisomme rannallasi. Puhdista meidät taas”, laulavat kaikki oratorion finaalissa. Ihmisen osa – hyvä osa!
John the Baptist -oratorio on nähtävissä ja kuultavissa YouTubessa.
Kannattiko vaivannäkö?
John the Baptist -oratorion vastuullisena tuottajana toimi Kristillinen taidesäätiö, joka vastasi oratorion esiintymissopimuksista, henkilökunnan työsopimuksista, palkanmaksusta, logistiikasta, oratorion talousasioiden hoidosta, koelaulutilaisuuden järjestämisestä, laulujen käännöksistä, oratorion käsiohjelmasta, apurahojen hakemisesta ja tilittämisestä.
Oratorio rahoitettiin kokonaan apurahoin ja yhteistyösopimuksin. Apurahoja haettiin 80 kertaa ja saatiin 30. Suurimpia rahoittajia olivat Wihurin rahasto, Saastamoisen säätiö, Kansan sivistysrahasto, Olvi-säätiö ja Svenska kulturfonden.
Yhteistyösopimuksia laadittiin seurakuntien kanssa kahdeksasta konsertista, kolehteja kertyi ympäri maata 50 pohjoisin Utsjoelta. Kun John the Baptist -oratoriohanke oli saatu päätökseen, kokonaiskustannukset olivat 384 000 euroa. Kristillisen taidesäätiön taloudellinen tuki oratoriolle sen eri vaiheissa oli 26 000 euroa ja kirkkohallituksen tuki puolet siitä.
John the Baptist oli kansalaisten lahja merkkivuottaan viettäneelle kotikirkolle ja jokaiselle oratorion kokijalle.
Lahden ja Kuopion konserttien yhteydessä järjestettiin oratorioseminaari ja kaksiosainen kyselytutkimus John the Baptist -oratorion pohjalta. Tutkimuksen tilasi Kristillinen taidesäätiö ja sen toteuttivat opinnäytetyönä Ossi Putkonen Sibelius-Akatemian Kuopion kirkkomusiikkiyksiköstä ja Pauliina Vuorinen Savonia-ammattikorkeakoulusta.
Tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena oli kartoittaa nuorten ja nuorten aikuisten ennakkokäsityksiä ja yleistä suhtautumista kirkkomusiikkia kohtaan ja selvitettiin John the Baptist -oratorion vaikutusta suhtautumiseen.
Tutkimuksen toisen osan tavoitteena oli saada tietoa siitä, mitä nuoret kirkoilta odottavat konserttien järjestäjänä. Tulosten toivottiin tuottavan ideoita, millä tavoin seurakunnat mahdollisesti voisivat lisätä konserttien kävijämääriä erityisesti nuorten osalta (Putkonen 2018 s. 8).
Kun kysyttiin kirkkomusiikin hyvistä ja huonoista puolista, hyviksi puoliksi mainittiin sanoma, monipuolisuus, mielenkiintoisuus ja musiikin herättämät tunteet. Huonoina puolina nähtiin kirkkomusiikin vanhanaikaisuus, kaavamaisuus sekä mahdollinen raskaus ja paatoksellisuus (Putkonen 2018 s. 14–15).
Musiikin harrastajat ja ammattilaiset suhtautuivat kirkkomusiikkia kohtaan suopeammin kuin muut. Esityksen jälkeen heidän mielipiteensä ei merkittävästi muuttunut. Ei musiikkitaustaa omaavilla henkilöillä näkemys kirkkomusiikista oli suppea ja kirkkomusiikkia pidettiin ”vanhanaikaisena”. Toisaalta heidän mielipiteensä muuttui merkittävämmin John the Baptist –esityksen näkemisen jälkeen. Käsitys kirkkomusiikista oli monella laajentunut ja monipuolistunut, jopa muuttunut positiivisemmaksi. Kyselyyn osallistuneilla ei juurikaan ollut aiempia oratoriokokemuksia. John the Baptist -oratorion esityksen jälkeen vastaajista kaksi kolmasosaa ilmoitti aikovansa lähteä katsomaan jotakin oratoriota vastaisuudessakin (Putkonen 2018 s. 16). Kirkkomusiikin monipuolistamista ja päivittämistä nykypäivään tarvitaan.
Yhteistä vastaajien mielipiteissä oli, että kirkkomusiikkia tulisi esittää muuallakin kuin kirkoissa. Uusissa esiintymispaikoissa pystyttäisiin laajentamaan kuulijakuntaa, sillä näin myös ne ihmiset, jotka eivät syystä tai toisesta osallistu kirkossa järjestettäviin konsertteihin, pääsisivät kuulemaan kirkkomusiikkiteoksia (Vuorinen 2018 s. 22). Kynnys kirkkokonsertteihin madaltuisi.
Nykyisellään kirkkomusiikkiesitysten mainostus ei tavoita etenkään nuoria (Vuorinen 2018 s. 23). Tiedotuksen tulisi tapahtua sosiaalisen median kautta ja siinä tulisi välttää vanhahtavia termejä kuten ”kirkkomusiikki” ja ”oratorio”. Markkinoinnissa pitää puhua esityksestä, ei musiikin genreistä. Oratorio olisi voitu nimetä musiikkinäytelmäksi tai musikaaliksi teoksen sisällöstä tinkimättä.
”Kirkkomusiikissa on tällä hetkellä nähtävissä kaksi suuntaa: perinteinen kirkkomusiikki virsineen, kuoro- ja soitinmusiikkeineen sekä uudempi rytminen hengellinen musiikki. John the Baptist -oratorio rikkoi hyvällä tavalla tätä kahden genren valtaa”, Pauliina Vuorinen päättää oman tutkimuksensa (Vuorinen 2018 s. 26).
Yhteenveto
Suomalainen kastemalja kantoi Jordanille vai paremminkin päinvastoin. Matka oli antoisa kokemuksia täynnä. Monet kanssakulkijat olivat tarpeen ennen kuin kaikki tuli mahdolliseksi, siitä kiitos heille ja erityisesti Seppo Koistiselle, joka toimi oratorion tuottajana. Suomen kulttuurirahasto ei missään vaiheessa tukenut hanketta monista hakemuksista huolimatta. Se oli suurin pettymys.
Kyselytutkimukseen oli yllättävän vaikea löytää nuoria osallistujia. Jos teoksen nimi olisi ollut Jordan, Jordan -musikaali, olisiko nuorten rekrytoiminen ollut silloin helpompaa? Kysymys huomisen kirkkomusiikista on raollaan. Suomen ensimmäinen oratorio Ikiaartehet on saanut äänitteensä Kristillisen Taideseuran 100-vuotisjuhlaan liittyen. Materiaali John the Baptist -oratorion äänitettä varten on tallessa, mutta äänite odottaa tekijäänsä. Ehkä sen aika vielä tulee.
Kristillinen taidesäätiö on osoittautunut tarpeelliseksi aloitteentekijänä ja yhteyksien luojana. Kristillisyys taiteessa hakee alati muotoaan ja tekijöitään. Kristillisen Taideseuran sadan vuoden perspektiivi velvoittaa. Uusien taideteosten toteuttaminen vaatii henkisten ja aineellisten resurssien kokoamista ja entistä vaativampaa yhteistyötä taiteilijoiden, rahoittajien ja yleisön kesken.
Kristillisen Taideseuran toiminta ja säätiön rooli
Kristillinen Taideseura on julkaissut Antero Polson toimittamana Ars Magna -lehteä vuodesta 1976. Ars Magna on koonnut yhteen eri alojen taiteilijoita, jotka ovat lehdessä päässeet kertomaan taiteestaan. Kristillinen taidesäätiö tukee julkaisua ja kirjoittaa siinä. Paperille painettu vuosijulkaisu ja omat verkkosivut ovat osaltaan kannatelleet Kristillistä Taideseuraa näihin päiviin. Edessä aukeavat polut, joita reunustaa sosiaalinen media: Facebook, Instagram, Twitter sekä blogien ja podcastien mahdollisuudet. Kristillinen taidesäätiö tukisi mielellään Ars Magnaan liittyvää verkkolehteä tai blogia, johon kaikki jäsenet voivat kirjoittaa.
Kristillisen Taideseuran alueellinen verkostoituminen toteutui aiemmin lukuisina paikallisosastoina. Nyt verkottuminen tapahtuu verkossa henkilökohtaista kohtaamista unohtamatta. Samoista asioista kiinnostuneet voivat löytää toisensa ja rohkaistua toimimaan yhdessä. Aktiivisia toimijoita ovat Kristillisen Taideseuran jäsenet ja ryhmät. Keskustelutilaisuudet, erilaiset foorumit, koulutustapahtumat, kurssit ja retket voivat olla seuran ja säätiön yhteisiä ponnistuksia, ajatuspajat tapahtumien ja taideteosten lähtökohtia. Hyvin valmisteltu esitys ansaitsee yhtä esityskertaa laajemman yleisön, näyttely- tai konserttikiertueen.
Vireän toiminnan ja tapahtumien soisi näkyvän nykyistä laajemmin. Liian moni hyvä hanke jää seurakuntalehtien palstoille jos sinnekään. Tiedotusta ja tapahtumien markkinointia auttaisi yhteinen alusta verkossa ja linkittyminen. Säätiö voisi ylläpitää tällaista areenaa. Valokuvat ja videot lisäisivät tapahtumien näkyvyyttä ja tukisivat tiedottamista. Hyvin dokumentoitu esitys tai näyttely säilyy, luo yhteyksiä, saa jatkoa.
Rajat laajenevat. Eurooppa on kotimme, maailma kylämme, Suomenlahden ja Pohjanlahden takana ovat lähimmät luterilaiset naapurimme. Yhteiset hankkeet olisivat vahvuus puolin ja toisin. Puheen tunnistamisen edetessä voit kohta puhua puhelimeen tai tietokoneelle ja ohjelma kääntää puheen valitsemallesi kielelle. Väline ei ole enää viesti. Painopiste on sanomassa – mitä olemmekaan sanomassa?
Menneisyyttä emme tarkkaan tunne, nykyisyyttä on vaikea hahmottaa, tulevaisuutta ennustaa. Todellista on kosketus – pyhän kosketus. Modernin estetiikka nousee oivalluksesta ja elämän merkityksestä. Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan. Taideteoksen voi kokea, hypoteesin tutkia, uskon elää todeksi, vastaus on elämässä, sen merkityksellisyydessä. Mikä on totta, koskettavaa, merkityksellistä kantaa myös pyhää.
Taidehankkeisiin tarttuminen vaatii rohkeutta ja näkemystä, odottaa tukea ja kohtaamista. Jokainen sukupolvi hakee viestinsä ja välineensä ja kamppailee niiden kanssa. Jokainen uusi taideteos päivittää ihmisyyttä. Sen kokemisessa on ilo olla mukana.
Veijo Muroke
Kristillinen taidesäätiö
artikkeli teoksessa Ikkunasta näkee ulos ja sisälle, Taiteen polkuja 1919-2019,
toim. Irja Aro-Heinilä, Kristillinen taideseura. Nord Print Helsinki 2019.
Veijo Muroke on järjestänyt taidekilpailuja ja toiminut taidenäyttelyiden kuraattorina.
Hän on Kristillisen taidesäätiön (2011–) perustajajäsen ja hallituksen puheenjohtaja.