Tuula Hökkä – On kirkas Pohjan pimiä – Suomenkielistä runoutta 1800-luvulla

Millaisia runoja kirjoitti kainuulainen Isa Asp Aleksis Kiven aikaan. Millaista virttä veisasi Ilomantsin Mateli
 runonkerääjille ja kirjoitti ikätoveri Itä-Hämeen Margareta veisaajaystäville. Miten Kallion eli Samuli Kustaa Berghin runot ladottiin vuosikymmenien kuluessa suomalaisen taiderunon perustaksi. Miten vanha kansanruno eli lukemaan ja kirjoittamaan oppivassa maassa. Mitä suomenkieliseen runolaariin kertyi Suomenmaan perustavalla vuosisadalla.

On kirkas Pohjan pimiä -kirja käsittelee runoilijoita ja runouden ilmiöitä noin 1800-1870, kun kansallisia kehyksiä rakennettiin, kun mukaelmarunous kukoisti, kun albumit olivat lähinnä miesten foorumeja, kun julkaisemisen paikaksi sopi nimipäivät ja hautajaiset tai runon kirjeeseen sujauttaminen, kun käsikirjoiteteoksia ja omakustanteita alettiin tehdä.